31.5.2017

Menestysreseptit-hankkeen Kööpenhaminan opintomatkan videoterveisiä

Menestysreseptit-hanke teki opintomatkan Kööpenhaminaan 18.-19.5.2017. Mukana oli 16 yrittäjää ja hankehenkilöstöä Suomen Yrittäjäopistolta. Matkan teemoina olivat pienyrittäjyys, yritysten kasvu ja kansainvälistyminen sekä erilaiset näkökulmat hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Kahden päivän aikana kerättiin uusia ideoita oman yritystoiminnan kehittämiseen ja palveluiden tuottamiseen. Videolla joitakin tunnelmia matkalta ja ajatuksia käynneistä.



Menestysreseptit-hankkeen opintomatka Kööpenhaminaan 18.-19.5.2017

24.5.2017

Kansainvälisiä ideoita palveluiden kehittämiseen

Videoterveiset opintomatkalta



Menestysreseptit-hankkeessa on tehty kaksi kotimaan opintomatkaa eri kohteisiin, mutta kevään koittaessa oli aika lähteä hakemaan uusia ideoita kansainvälisiltä areenoilta. Joukko hyvinvointialan yrittäjiä matkasi siis Kööpenhaminaan 18.-19.5. tutustumiskäynnille.

Kansainvälisiä vaikutteita yritystoiminnan kehittämiseksi 


Ideoita oman yritystoiminnan kehittämisen ja palveluiden tuottamiseen yrittäjät lähtivät hakemaan matkan teemojen mukaisesti. Keskiössä olivat pienyrittäjyys, yritysten kasvu ja kansainvälistyminen ja näkökulmat hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Mukana oli 16 hyvinvointialan yrittäjää Iittalasta, Lammilta, Lopelta ja Forssasta. 

Yrittäjyyden ja palvelujen kehittämisen teemaan liittyen vierailtiin ekokampaamo Organic Hair By Zenzissä, joka on voittanut lukuisia palkintoja liittyen ympäristöystävällisyyteen, puhtaisiin tuotteisiin ja luonnonmukaisuuteen. Yrittäjä ja kampaamon perustaja Anne-Sophie Skjødt Villumsen kertoi yritystarinansa yrittäjille. Perustamisvuoden 1999 jälkeen yritystoiminta on kasvanut seitsemän kampaamon ketjuksi. Ketjun tuotteita tuodaan myös Suomeen.

Tanskalaisten yrittäjyys ja onnellisuus

 

Finpron vieraina pohdittiin syitä tanskalaisten onnellisuuteen. Finpron Senior Advisor Pirjo Hamnström valotti laaja-alaisesti tanskalaista yritysmaailmaa sekä kulttuuria ja tanskalaista elämäntapaa. Koulutusasioita ja yhteiskunnan järjestelmien vertailusta Suomen ja Tanskan välillä syntyi runsasta keskustelua.
Kotiin viemisenä tuli tarmoa toteuttaa omaa toimintaa ja kehittää asiakaslähtöisesti palveluita. Loppilainen jalkaterapiayrittäjä Anne Pietiläinen kertoo saaneensa matkalta laaja-alaisesti tietoa ja uutta ajateltavaa.
- Työnkuvani on ollut alusta asti ihmisten liikkeellä pitäminen. On ollut hienoa nähdä ja kuulla, miten siihen Tanskassa panostetaan, kertoo Pietiläinen.

 Tanska on tunnettu pyöräilystään. Vierailukohteena oli Hämeenlinnan ystävyyskaupunkin Frederiksbergin terveyskeskus, jossa tutustuttiin pyöräilyn lisäksi eri tapoihin tanskalaisten liikuttamiseen kaiken ikää. Kaupunki haluaa olla entistä terveempi ja parantaa hyvinvointia erilaisilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Matkalaiset saivat myös kokeilla ikäihmisten kuntouttamisessa käytettäviä kuntopyöriä, joihin oli yhdistetty virtuaalilasit. Kokemukset olivat virtuaalisuudestaan huolimatta varsin todenmukaisia.



Katarina Haapanen ja Suvi Ilvesranta
Forssalaiset hoivayrittäjät Katarina Haapanen ja Suvi Ilvesranta kuuntelivat mielenkiinnolla esittelyä tanskalaisesta terveyden edistämisen mallista ja ennaltaehkäisevästä toiminnasta elämänkaaren eri vaiheissa.

- Ikäihmisten osalta ennaltaehkäisyyn pitäisi mielestäni panostaa enemmän Suomessakin. Kotikäyntien avulla saataisiin palvelujen piiriin nekin, joilla on kynnys hakea itse apua, miettii Ilvesranta. 

Matkaan mahtui myös ruokakulttuuriin tutustumista. Kuuluisassa Torvehallernen kauppahallissa saattoi smörrebrödien, vihannesten ja ekotuotteiden keskellä havainnoida samalla pienyrittämistä Tanskassa. Yhteisellä illallisella verkostoiduttiin, ideoitiin uusia kehittämiskohteita ja puitiin käynnin antia.

Menestysreseptit-hankkeen kaikkia tuloksia ja hyötyjä yrittäjille esitellään loppuseminaarissa 14.9.2017 Hämeenlinnassa. Luvassa on myös puheenvuoroja ajankohtaisesta terveydenhoidon valinnanvapaudesta, yritystarinoita ja hyvinvoinnista yrittäjän voimavarana. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Ohjelma julkaistaan vielä kevään aikana.

11.5.2017

Palautetta keräämällä kohti parempaa palvelua

Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksista aineksia palveluiden parantamiseen

Menestysreseptejä hiotaan palautteiden perusteella


Hyvinvointipalveluiden tuottamisessa yrittäjän ammattitaito on varmasti keskeisin tekijä positiivisen asiakaskokemuksen ja asiakastyytyväisyyden luojana. Kun mitataan asiakastyytyväisyyttä, on otettava huomioon myös kaikki se muu, mikä palvelutilanteessa on läsnä tai mikä vaikuttaa asiakkaalle syntyvään kokemukseen palvelutilanteesta. Asiakastyytyväisyyttä voidaan lähestyä monesta näkökulmasta. Asiakas peilaa saamaansa palvelua niihin odotuksiin ja aiempiin
kokemuksiin, joita hänellä on kyseisestä palvelusta. Palvelu tuotetaan juuri tietyssä hetkessä, joten olosuhteilla ja puitteillakin on merkitystä. Se, miten palvelu asiakkaalle tuotetaan, on keskeisessä roolissa. Asiakaskokemukseen vaikuttaa myös ympäristö, jossa palvelu tuotetaan. Siten liiketilan siisteydellä ja sijainnilla, melutasolla, tuoksuilla ja valaistuksella on merkitystä.

Menestysreseptit-hankkeessa yrittäjille tarjottiin mahdollisuus selvittää asiakkaiden tyytyväisyyttä
palvelutasoon ja löytää sitä kautta kehittämiskohteita. Hankkeessa laadittiin asiakaskyselylomake yhdessä yrittäjien kanssa. Kyselyä oli mahdollista jakaa paperilomakkeena palautuskuoren kera tai sähköisenä. Yhteensä 11 yritystä hyödynsi tätä mahdollisuutta ja palautelomakkeita kertyi parisataa. Asiakastyytyväisyyden selvittäminen oli konkreettista jatkumoa syksyn valmennuksille palvelumuotoilusta, jossa todettiin, että asiakkaiden tulee olla mukana palvelujen kehittämisessä. Palvelua on mahdollista kehittää, kun on tiedossa asiakkaiden tarpeet ja toiveet.

Asiakastyytyväisyyskyselyn avulla yrittäjät saivat tietoa siitä, miten asiakkaat haluavat varata ajan palveluun, mikä on tärkein syy valita juuri kyseinen palveluntarjoaja, vastasiko palvelu odotuksia ja millaisina toimitiloja pidettiin. Avoimina vastauksina oli mahdollista esittää parannusehdotuksia tai kertoa mikä kyseisestä palvelusta tekee erityisen hyvän. Näitä tekijöitä on hyvä jatkossa vahvistaa.

Kyselytulosten pohjalta yrittäjät saivat konkreettisia kehittämisideoita. Yhä useampi asiakas haluaa jatkossa varata ajan sähköisesti, tilojen tuoksuttomuutta arvostetaan, valaistukseen kannattaa kiinnittää huomiota eri palvelutilanteissa ja myös toimitilojen ulkoalueiden siisteydestä kannattaa huolehtia. Rohkaisevat ja hyvästä palvelusta kiittelevät palautteet ovat asiakastyytyväisyyskyselyiden helmiä. Kommentti ”Kerran kun menin asiakkaaksi, en vaihda muualle” kertoo jo kanta-asiakkuudesta, johon varmasti kannattaa pyrkiä.

9.5.2017

Pienyrittäjät verkostoituvat välimatkasta huolimatta

Verkostoista voimaa

Hyvinvointialan yrittäjien yhteinen asiakasilta Iittalassa


Aurinkoinen kevätilta Iittalan Lasimäellä ja punainen pirtti täynnä hyvinvoinnista ja kauneudenhoidosta kiinnostuneita asiakkaita. Menestysreseptit-hankkeessa mukana olevat yrittäjät Iittalasta ja Forssasta pohtivat jo vuoden 2016 lopulla valmennuspäivässä ”voitaisiinko me verkostoitua”. 

Asiakasiltaan oli Iittalaan saapunut runsaasti väkeä.
Yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja ideoita on syntynyt hankkeen tapaamisten myötä lisää ja asiakasiltojen tärkeydestä on keskusteltu yhdessä valmennuskerroilla. Tuumailusta tekoihin: iittalalainen parturi-kampaaja Teija ja kosmetologi Eevakaisa päättivät järjestää yhteisissä tiloissaan asiakasillan ja kutsua mukaan ravintoneuvojana toimivan Tuulikin Forssasta ja Kalvolan apteekkarin Kirsin. Kuudenkymmenen kilometrin välimatka Forssan ja Iittalan välillä ei ollut este pienyrittäjien verkostoitumiselle, kun intoa ja tahtoa löytyi.

Vinkkejä sai kokonaisvaltaisesti: ulkonäköön ja terveelliseen ruokavalioon.
Hyvinvoinnin ja kauneuden illassa asiakkaat saivat vinkkejä terveelliseen ravintoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, kesäisen juhlameikin ja -kampauksen tekemiseen ja apteekin esittelypisteellä oli tarjolla neuvontaa ja tuotenäytteitä. Asiakkaita hemmoteltiin myös kahvitarjoilulla herkkuineen sekä hyvillä tuotetarjouksilla.

Asiakkaita oli tuvan täydeltä, ja innostuneet kommentit ja kysymykset pitivät yrittäjät kiireisinä. Kauppakin kävi, ja tunnelma oli mukavan leppoisa. Ilta oli onnistunut esimerkki siitä, miten yhdessä tehden saadaan asiakkaille uusia palveluita tarjolle ja voidaan palvella heitä vieläkin paremmin. Yrittäjällekin avautuu uusia mahdollisuuksia tuottaa palvelujaan muualla kuin omalla paikkakunnalla ja saada lisää asiakkaita verkostojen kautta. Hankkeen tavoite uusien verkostojen ja yhteistyön lisääntymisestä on alkanut toteutua.